Ilves jalkapallon syyskuun Kuukauden vapaaehtoinen - Tommi Juhola

30.09.2020

Tommi_Juhola.jpeg

Vuoreksen Ilves-kentältä tuttu Tommi Juhola on Kuukauden vapaaehtoinen.

Näin alkuun, onnittelut Kuukauden vapaaehtoiseksi valituksi tulemisesta! Kerro, mitä kaikkia Ilves-hommia olet menneenä kesänä tehnyt?

”Paljon kiitoksia, tämä on suuri kunnia! Olen toiminut Ilves Futis-Liigan puolella Vuoreksen E10-poikien valmentajana ja joukkueenjohtajana sekä F8-7 tyttöjen valmentajana ja hoidellut juoksevia asioita siinäkin joukkueessa avustavana jojona. Lisäksi toimin Vuoreksen alueen yhtenä yhdyshenkilönä.”

Kuinka pitkään olet ollut Ilveksen toiminnassa mukana?

”Taisi olla kesä 2016 kun poika aloitti omat pelinsä Futis-Liigassa. Hyppäsin tuolloin itsekin mukaan valmennusrinkiin oman lajitaustan kautta, ja kun kuitenkin kentälle lastakin toi, oli mukana olo hyvin luontevaa. Aika perinteinen tarina siis.

Alusta asti meillä on ollut hieno ryhmä niin pelaajien kuin toimihenkilöiden osalta, joten on ollut mukava jatkaa toiminnassa. Oma tyttö puolestaan aloitti 2017 ja tasapuolisuudenkin nimissä olen ollut hänenkin joukkueen mukana. Yhdyshenkilöksi sitten lupauduin myöhemmin lempeän painostuksen jälkeen, mutta on ollut todella kiva olla ylläpitämässä Vuoreksen omaa yhteisöä myös jalkapallotoiminnan kautta.”

Mikä on fiilis, kun Futis-Liigan peli-illat ovat ohitse ja kausi kääntyy vääjäämättä talvea kohti?

”Tunnelmat ovat hieman kaksijakoiset. Aina kauden päättyessä on haikeutta ilmassa ja vähän arveluttaa, miten toiminta taas talven jälkeen jatkuu. Alkusyksyn kelitkin ovat olleet niin hienot, että mielellään olisi vielä hetken jatkanutkin. Toisaalta tämä poikkeuksellinen vuosi on tuonut haasteita Futis-Liigan toimintaan, kun jo todella hyvällä mallilla olleet suunnitelmat menivät hukkaan kauden aloituksen viivästyessä olosuhteiden pakosta.

Etenkin alkukesä mentiin, jos ei päivä, niin viikko kerrallaan ja on pitänyt olla herkkänä muutoksille. Näin ollen, vaikka kesä saatiinkin loppujen lopuksi melko hyvin vietyä läpi, oli kausi ehkä normaalia raskaampi ja siten hengähdystaukoa vähän odottaakin.”

Mikä on mielestäsi kaikista parasta vapaaehtoistoiminnassa tai seuratyössä ylipäätään?

”Parhaat puolet toiminnassa liittyvät ylipäänsä yhteisöllisyyteen sekä siihen, että saa olla mukana mahdollistamassa lasten harrastustoimintaa, joka Futis-Liigan tapauksessa vieläpä antaa mahdollisuuden kaiken tasoisille lapsille harrastaa liikuntaa lähellä kotia.

Lasten riemun jakaminen tuo omaankin arkeen energiaa ja onhan seuratoiminnasta muodostunut itsellekin ensin pelaajana ja sitten toimijana jonkinlainen elämäntapa.”

Onnea vielä Kuukauden vapaaehtoiselle!

19.10.2020Ilveksen Ice Power -klinikkatoiminta - klinikkakäyntejä oli menneellä kaudella huikeat 1423 kappaletta
30.09.2020Ilves jalkapallon syyskuun Kuukauden vapaaehtoinen - Tommi Juhola
24.09.2020Ilves Futis-Liigan kausi 2020 lukuina - erikoinen kausi saatettiin kunnialla verkon perukoille
14.09.2020Ilveksen ja Fressin yhteistyö jatkuu - Fressi tarjoaa tukea juniorijalkapallolle
01.09.2020Futis-Liigan kesän viimeiset peli-illat lähestyvät - merkitse kalenteriin 15. & 16. syyskuuta
30.08.2020Ilves jalkapallon elokuun Kuukauden vapaaehtoinen: Ilona Ivanoff
19.08.2020Talven taitokoulut alkavat 3. päivä lokakuuta - taitokoulut ovat Ilveksen pelaajapolun ensimmäinen askel
14.08.2020Katri Mattsson Palloliiton 1. varapuheenjohtajaksi ja Kari Pansio Seuraparlamentin jäseneksi
13.08.2020Ilves/3 pelaa Läntisen alueen Seiskaa - mikä ihmeen Ilves/3?
06.08.2020Futisleirin kuvagalleria - 60 junioria kirmasi Kaupissa kolmen päivän ajan

Siirry arkistoon »