Katri Mattsson Palloliiton 1. varapuheenjohtajaksi ja Kari Pansio Seuraparlamentin jäseneksi

14.08.2020

Katri_Jussi_Eskola.jpg

Palloliiton 1. varapuheenjohtaja Katri Mattsson. Kuva: SPL/Jussi Eskola.

Katri Mattsson, Ilveksen entinen pelaaja sekä Ilves ry:n entinen johtokunnan jäsen valittiin viikonloppuna uudelleen Palloliiton 1. varapuheenjohtajaksi. Mattsson aloitti alunperin roolissaan alkuvuodesta 2018, jolloin Palloliiton nykyinen puheenjohtaja Ari Lahti aloitti tehtävässään. Myös Lahti jatkaa tehtävässään puheenjohtajana seuraavat neljä vuotta. 

Ilves ry:n johtokunnan puheenjohtaja Kari Pansio puolestaan valittiin viikonloppuna Palloliton Seuraparlamentin jäseneksi. 

Katri Mattsson, mitkä ovat Palloliiton tärkeimmät tai suurimmat tavoitteet tulevalle kaudelle? 

”Palloliiton tärkein tavoite on viedä suomalaista jalkapalloa eteenpäin toteuttamalla viikonloppuna hyväksyttyä uutta strategiaa. Henkilökohtaisesti nostaisin uudesta strategiasta tärkeimpänä tavoitteena sen, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi koulutettu valmentaja. Siihen ollaan valmiita laittamaan paukkuja ja se nousi Seurojen kokouksessa useammassakin puheessa esille. Se on aivan selkeä prioriteetti.  

Toiminnan laatu on tärkeä lähtökohta, meidän pitää pystyä vastaamaan pelaajien tarpeisiin ja vaatimuksiin. Silloin todennäköisesti harrastajat viihtyvät ja haluavat jatkaa lajin parissa. Se on kaiken A ja O. Erityisesti lapsuus- ja nuoruusvaiheessa se on tärkeintä, mutta toki jokaiselle lajia harrastavalle toivottaisiin tällaista ympäristöä.  

Koulutetut valmentajat on yksi asia, mutta meidän pitää myös pystyä Seurojen Palloliittona vastaamaan seurojen yksilöllisiinkin tarpeisiin. Jalkapallo- ja futsalseurat ovat suomalaisen jalkapallon sydän, ja me emme Palloliittona olisi mitään ilmaan heitä. 

Pitää pystyä ymmärtämään mitä seurat vaativat, kun on niin paljon erilaisia seuroja. On pieniä, on isoja, on kilpaurheiluun tähtääviä liigaseuroja ja sitten on pieniä kyläseuroja. Yksilöllisiin tarpeisiin vastaaminen on Seurojen Palloliittona tärkeää, ja kaiken perustana on se, että me Palloliittona olemme olemassa näitä seuroja varten.”

Teillä on liitossa uudistuksia tullutkin, kun Suomen Palloliitto liittyi muun muassa Instagramiin. Ollaanko nyt virallisesti siirrytty 2020-luvulle? 

”No kyllä! Ollaan tietysti liittona jo monella eri tavalla sosiaalisessa mediassa ja Instagramissakin jo muun muassa Huuhkajien ja Helmareiden tileillä, mutta kyllähän tuo Instagramiin liittyminen Palloliittona oli tärkeää. Iso osa käyttäjistä löytyy kuitenkin lapsista ja nuorista, joten meidän pitää pystyä vastaamaan vaatimuksiin. Tämä asia (sosiaalinen media) on kuitenkin niin vahvasti tätä päivää. 

Ehkä ei TikTokiin tai Snapchatiin vielä lähdetä, mutta en mene vannomaan, että ei ikinä! 

Huuhkajien, Helmareiden, Pikkuhelmareiden ja muiden kautta ollaan aiemminkin oltu sosiaalisessa mediassa aktiivisesti, mutta koen että meidän on hyvä olla siellä myös liittona. Meidän on tärkeää pysyä relevanttina meidän yleisölle.” 

Kerro vähän dynamiikasta sinun ja puheenjohtaja Ari Lahden välillä? 

”Meillä toimii asiat tosi hyvin. Meillä on hyvin erilaiset taustat ja erilaiset lähtökohdat moniin asioihin, mutta olen kokenut sen niin, että meidän erilaiset vahvuutemme tukevat toistemme osaamista loistavasti. Yhteistyö sekä puheenjohtajan että Kankkusen Kaarlon (Palloliiton 2. varapuheenjohtaja) kanssa toimii hienosti, sillä pystymme katsomaan asioita eri näkökulmista ja haastamaan toisiamme. 

Ari on hyvä johtaja, joka antaa paljon vastuuta ja luottaa ihmisten osaamiseen. Se on luonut mielestäni sellaisen ilmapiirin hallituksen, puheenjohtajiston ja koko operatiivisen johdon suuntaan, että kaikki uskaltavat pelata omilla vahvuuksillaan ja näin saadaan koko joukkueesta kaikki irti. Näin urheiluslangilla puhuen. 

Tietynlaisen synergian allekirjoitan, että kokonaisuus todellakin on isompi kuin osiensa summa. Olen pitänyt siitä, miten hyvässä hengessä tehdään töitä. Kaikilla on se sama maali, halutaan että suomalainen jalkapallo ja futsal voisivat paremmin. Siinä mielessä ollaan kaikki oltu samalla aaltopituudella.” 

Onko liiton varapuheenjohtaja ehtinyt töiltään käydä katsomassa otteluita joko Tammelassa tai Ratinassa tällä kaudella? 

”Tietysti, ilman muuta! Muutaman pelin olen käynyt sekä Veikkausliigaa ja Kansallista Liigaa katsomassa.  

Aina kun aikataulut vain antavat myöden, niin yritän ehtiä tukemaan paikallista jalkapalloa. Miesten Veikkausliigapeleistä olen ollut katsomassa KuPS- ja HIFK-ottelut, sekä myös Cup-ottelun Hakaa vastaan, ja Kansallista Liigaa muun muassa HJK-pelin Tammelassa. Onneksi nykyään myös Ruudun kautta näkyy sekä naisten että miesten pelejä.”

Kari Pansio Seuraparlamentin jäseneksi – parlamentti korvaa Palloliiton valtuuston

Ilves ry:n hallituksen puheenjohtaja Kari Pansio valittiin ensimmäistä kertaa muodostetun Seuraparlamentin jäseneksi.

Parlamenttiin kuuluvana, kerro mitä Seuraparlamentin tehtäviin kuuluu?

”Ensinnäkin Seuraparlamentin muodostavat Seurojen kokouksen valitsemat varsinaiset jäsenet ja heidän varajäsenensä. Varsinaisia jäseniä on 30 kappaletta.

Seurojen kokous pidettiin Turussa 8.8.2020, jossa Ilvekseltä edustajina olivat allekirjoittanut sekä Ilona Pasma (Ilveksen jalkapallojaoston varapuheenjohtaja sekä Ilves ry:n johtokunnan jäsen).

Seuraparlamentti pitää hallituksen kutsusta vuosittain kaksi varsinaista kokousta. Keväällä järjestettävässä kokouksessa valitaan muun muassa Seuraparlamentin puheenjohtaja sekä varapuheenjohtaja parlamentin jäsenten keskuudesta seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

Lisäksi kokouksessa käsitellään liiton vuosikertomus edelliseltä vuodelta ja muun muassa määrätään liiton liittymis- ja jäsenmaksu sekä rekisteröityjen pelaajien pelipassi- ja rekisteröintimaksut.”

Millaisia tehtäviä sinulle kuuluu asiaan liittyen?

”Tehtäviini kuuluu muun muassa tutustua ja selvittää asioista, jotka Seuraparlamentin jäsen, Alueparlamentti tai alueellinen kehitysryhmä tai seura haluaa Seuraparlamentin käsiteltävän. Hakea kannanottoja ja näkemyksiä myös muilta seuroilta ja henkilöiltä ennen varsinaisia kokouksia.

Näiden lisäksi minun tulee perehtyä aina kulloinkin kevät- tai syyskokouksen ennalta määritellyn kokouksen sisällön aineistoon ja katsoa että ne noudattavat niin SPL:n yhdessä vahvistettua sääntöjä kuin strategiaa.”

Onnittelut vielä Katrille sekä Karille valinnoista!

Tällä viikolla Palloliiton isot uutiset jatkuivat, kun suomalaisen jalkapallon strategia vuosille 2020-2024 julkistettiin.

Strategian neljä päätavoitetta ovat: urheilijan kasvaminen toiminnan lähtökohtana; tavoitteellisesti johdetut verkottuneet seurat; suurin laji kentällä ja sen ulkopuolella sekä kehittyvä Seurojen Palloliitto.

Lisää strategiasta voi lukea Palloliiton sivuilla: https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/suomalaisen-jalkapallon-strategia-vuosille-2020-24-hyvaksyttiin-seurojen.

Kari_Pansio.jpeg

Ilves ry:n hallituksen puheenjohtaja Kari Pansio.

24.09.2020Ilves Futis-Liigan kausi 2020 lukuina - erikoinen kausi saatettiin kunnialla verkon perukoille
14.09.2020Ilveksen ja Fressin yhteistyö jatkuu - Fressi tarjoaa tukea juniorijalkapallolle
01.09.2020Futis-Liigan kesän viimeiset peli-illat lähestyvät - merkitse kalenteriin 15. & 16. syyskuuta
30.08.2020Ilves jalkapallon elokuun Kuukauden vapaaehtoinen: Ilona Ivanoff
19.08.2020Talven taitokoulut alkavat 3. päivä lokakuuta - taitokoulut ovat Ilveksen pelaajapolun ensimmäinen askel
14.08.2020Katri Mattsson Palloliiton 1. varapuheenjohtajaksi ja Kari Pansio Seuraparlamentin jäseneksi
13.08.2020Ilves/3 pelaa Läntisen alueen Seiskaa - mikä ihmeen Ilves/3?
06.08.2020Futisleirin kuvagalleria - 60 junioria kirmasi Kaupissa kolmen päivän ajan
05.08.2020Ilves-päivä siirtyy ensi vuoden elokuulle
03.08.2020Silja-turnaus 2020 kuvagalleria - keltavihreää tykitystä oranssin ja punaisen sävyillä

Siirry arkistoon »