Ilves ry mukana ikäihmisten kauppakuljetuksessa

16.04.2020

Kauppakuljetus.png

Nämä kauppakassit lähtivät Aitolahteen ja Kangasalalle. 

Ilves on useiden pirkanmaalaisten seurojen kanssa mukana Aamulehden ja Pirkanmaan Osuuskaupan järjestämässä ikäihmisten kauppakuljetuksessa, jolla ikäihmisille viedään ruokaa kotiin.

Käytännössä palvelu toimii Ilveksen osalta niin, että Ilves ry hoitaa organisoinnin, johon kuuluu puhelimeen vastaaminen ja sähköpostien purkaminen maanantaista perjantaihin kello 9-12 välillä. Asiakkaat jaetaan mukana oleville seuroille sen mukaan missä he asuvat, eli jokaisella seuralla on tietty alue Pirkanmaasta, jonka he hoitavat. Ilves ry:n puolelta kauppakuljetuksen organisoinnissa mukana on viisi henkilöä ja pyrkimys on, että heistä toiminnassa olisi päivittäin mukana kolme henkilöä.

Tällä hetkellä palvelu toimii ainakin Tampereella, Pirkkalassa, Nokialla, Kangasalalla, Lempäälässä, Valkeakoskella ja Ylöjärvellä. Ikäihmisten kauppakuljetuksessa ovat Ilves ry:n lisäksi mukana Tampereen Voimistelijat, Pirkkalan Pirkat, Pyrintö, Tappara, Haka sekä KooVee.

Jokaisella seuralla on niin sanottu yhteyshenkilö, joka jakaa ruoan kuljetustehtäviä heidän omille kuskeilleen. Ilves ry:n alaisuuteen kuuluva naisten jääkiekkojoukkue hoitaa ruoan kuljetukset Ilves ry:n osalta. Tilauksia on tähän mennessä ollut keskimäärin noin 40 kappaletta päivässä.

Aamulehden tekemä ohjeistus ikäihmisten kauppakuljetusta varten menee seuraavalla tavalla:

1. Tee kauppalista valmiiksi paperille.

2. Soita numeroon 0800 94045. Maksuton numero vastaa maanantaista perjantaihin klo 9-12. Jos pystyt käyttämään sähköpostia, lähetä ostoslista ja yhteystietosi osoitteeseen kauppakuljetus@aamulehti.fi. Sähköpostissa ei ole ruuhkaa.

3. Kauppakuljettaja käy hakemassa ostoslistan luotasi, käy kaupassa ja tuo ostokset kotiovelle.

Puhelu ohjautuu niiden henkilöiden puhelinnumeroihin, jotka sinä päivänä ovat vastuussa ruoan kuljettamisesta.

20.05.2020Toukokuun Kuukauden vapaaehtoinen - Ville Rytkönen
07.05.2020Ilves jalkapallon Kunnossa Kaiken Ikää -toiminta
28.04.2020Huhtikuun Kuukauden vapaaehtoiset - Tuija Helminen & Tea Lindholm
16.04.2020Ilves ry mukana ikäihmisten kauppakuljetuksessa
14.04.2020Inside Ilves: Valtteri Kumpuniemi - tyttöjen uusi talenttivalmentaja
30.03.2020Ilves ry:n yt-neuvottelut
27.03.2020K-Citymarket Turtolan kauppias Marko Vainikainen: "Meille on tärkeätä, että juniorit saa Tampereella mahdollisuuden" - K-Plussan tukirahat käytetään Ilves kentän kehittämiseen
26.03.2020Maaliskuun Kuukauden vapaaehtoinen - Päivi Meduri
19.03.2020Päivittyvä uutinen: Ilves Futis-Liiga starttaa vkolla 23 alkaen maanantaista 1.6.
18.03.2020Ilves x Intersport Koskikeskus - 20 vuotta yhteistyötä

Siirry arkistoon »