Futis-Liigan Talvitoiminta - harrastusmahdollisuus ympäri vuoden

22.01.2020

Juha_Pakarinen.png

Kuvassa Talvitoiminnasta vastaava Juha Pakarinen.

Ilveksen Futis-Liigan Talvitoiminta alkoi jo syyskuun viimeisenä viikonloppuna ja jatkuu aina maaliskuun loppuun saakka. Talvitoiminta on avoin Ilveksen omille harrastepelaajille sekä yhteistyöseuroille ja muillekin. Oikeastaan siis aivan kaikille. Talvitoiminnalla tarjotaan mahdollisuus innokkaille harrastepelaajille harjoitella ympärivuotisesti. Toimintaan kuuluu yksi tai kaksi harjoitusta viikossa.

Seuran palkkaamat valmentajat suunnittelevat ja toteuttavat treenit. Joka treeneissä harjoitusryhmää kohti on työntekijöitä aina yhdestä kahteen ja vapaaehtoisvalmentajat päälle. Vapaaehtoisvalmentajia koulutetaan samalla seuran palkkaamien valmentajien johdolla. Hyötyä saa siis monelta kantilta.

Poikien puolella 2012 syntyneet ovat nuorimpia ja 2004 syntyneet taas vanhimpia, joten ikähaarukkaa löytyy. Jos lasta huolestuttaa, että joutuu treenaamaan paljon vanhempien kanssa, niin näin ei kuitenkaan ole. Yhdessä harjoitteluryhmässä on yleensä kaksi ikäluokkaa samassa, eli saman ikäisten kanssa pääsee kyllä treenaamaan. Tyttöjen ikäluokat ovat taas 2010 syntyneistä 2005 syntyneisiin.

Taitokoulu kuuluu ”samaan pakettiin”

Talvitoiminnan kanssa lähes käsi kädessä kulkee taitokoulu, tytöissä ja pojissa. Taitokoulut valmistelevat pelaajia kilpapuolelle ja se antaa mahdollisuuden harjoitella kaksi kertaa viikossa talvikauden ajan. Taitokouluja järjestetään kahdelle nuorimmalle F-junioriryhmälle. Taitokouluun on nimetty kaksi vastuuvalmentajaa, jotka ovat Valtteri Kannosto ja Ville Paloposki. Tyttöjen taitokoulun sisällöstä vastaa tyttöjen valmennuspäällikkö Petri Järvinen ja poikien taas koulutuskoordinaattori Jouko Turunen. Taitokouluja järjestetään keskiviikkoisin ja lauantaisin Jalitsu-hallissa.

Liikuttamisen ilo

Talvitoiminnasta vastaava Juha Pakarinen toteaa, että toiminnan tärkein tehtävä on yleinen liikuttaminen ja liikuntakasvatus. Kustannukset eivät ole suuria ja toiminta on avointa kaikille halukkaille. Jos vain ryhmissä on tilaa, niin toimintaan otetaan mukaan. Pakarinen kertoo, että osa ryhmistä on jo melko täynnä ja aiempaan verrattuna, myös vanhempienkin juniorien ryhmissä on hyvin porukkaa. ”Ryhmät täyttyivät nopeasti heti syksyllä, sillä jo elokuun puolivälissä osa ryhmistä oli täynnä”, Pakarinen sanoo.

Talvitoiminnassa on tällä hetkellä mukana noin 400 harrastajaa, taitokoulut mukaan lukien. Junioreiden liikuttaminen ja harrastusmahdollisuuden antaminen kaikille on Pakariselle tärkeää. ”Motivoituneita harrastepelaajia on mukana vanhemmissakin ikäluokissa, mikä on mahtava nähdä”, hän kertoo.

Mitä, missä, milloin?

Talvitoiminnan harjoituksia pidetään Jalitsu-hallissa aina lauantaisin aamusta ja aamupäivästä. Seuraava isompi pelitapahtuma Talvitoiminnalla on hiihtoloman käyntiin potkaisevana viikonloppuna, 22.-23. helmikuuta.

Hassakka2.png

Kuva Talvitoiminnan pelitapahtumasta tammikuun 4. päivänä.

30.03.2020Ilves ry:n yt-neuvottelut
27.03.2020K-Citymarket Turtolan kauppias Marko Vainikainen: "Meille on tärkeätä, että juniorit saa Tampereella mahdollisuuden" - K-Plussan tukirahat käytetään Ilves kentän kehittämiseen
26.03.2020Maaliskuun Kuukauden vapaaehtoinen - Päivi Meduri
19.03.2020Päivittyvä uutinen: Uudenlainen Ilves Futis-Liiga starttaa kesäkuussa upeampana kuin koskaan! Päivitetty 19.3. klo 11.55
18.03.2020Ilves x Intersport Koskikeskus - 20 vuotta yhteistyötä
16.03.2020PÄIVITETTY 16.3. Ilves ry korona-tiedote (COVID-19) vanhemmille (PÄIVITETTY)
15.03.2020Ilves ry toimisto avoinna
06.03.2020Jouko Turunen on valittu poikien valmennuspäälliköksi!
04.03.2020Inside Ilves: Risto 'Rike' Valkeala - Mr. Ilves
19.02.2020Ilveksen arkistot järjestetty Urheilumuseossa - pala suomalaista urheiluhistoriaa

Siirry arkistoon »