Jouko Turunen nimetty seurayhteisön koulutuskoordinaattoriksi

11.04.2019

ILVEKSELLÄ ISO ROOLI PIRKANMAALAISESSA VALMENTAJAKOULUTUKSESSA

Jouko Turusella vastuu Pirkanmaan seurayhteisön valmennusosaamisen kehittämisestä.

Ilveksen Jouko Turunen on valittu koordinoimaan seurayhteisön valmennusosaamisen kehittämisestä Ilveksessä ja Pirkanmaalla. Seurayhteisön koulutuskoordinaattori, se on tittelinä melkoinen sanahirviö, joten päätimme tuohon toimenkuvaan hiljattain nimetyn Ilves-valmentajan antaa kertoa mistä oikein on kyse. ”Kyseessä on Palloliiton pilottihanke, jossa tavoitteena on viedä valmennusosaamisen eri prosessit ja koulutukset tehokkaasti mahdollisimman lähelle joukkueiden arkea alueellisesti”, avaa Jouko uutta toimenkuvaansa. ”Palloliiton tavoitteena on taata jokaiselle pelaajalle koulutettu ja osaava valmentaja. Piirit poistuvat hiljalleen kuvioista palloliiton uudistuksen myötä  ja vastuu mm. koulutuksista annetaan maan johtaville pelaajakehitysseuroille, Pirkanmaan osalta hanketta pilotoi siis Ilves”, Jouko vielä jatkaa. Ilves onkin HJK:n ohella ainoa korkeimmalla tasolla 5 oleva seura Palloliiton laatuseuraluokituksessa.

Seurayhteisö, mikä se on?

Seurayhteisön muodostavat ydinseura, eli Ilves, sekä Pirkanmaan alueella pelaavat muut seurat niin halutessaan. Alkuvaiheessa yhteisöön osallistuvat yhteistyöseurat FC Vapsi, Oriveden Tuisku sekä Ylöjärven Ilves. Muiden seurojen kanssa on vielä neuvottelut käynnissä. Varsinkin pienemmille seuroille saatava välitön hyöty on suuri, mutta pitkässä juoksussa toiminnasta on hyötyä koko suomalaiselle jalkapalloilulle. Myös lapsilla on tätä kautta paremmat edellytykset oppia jalkapallon pelaamista entistä paremmin.

Käytännössä tämä tarkoittaa?

”Ilves tulee järjestämään valmennuskoulutusta Futisvalmentajan startti-kurssista aina UEFA C-tason koulutuksiin saakka. Minun tehtäväni on koordinoida näitä koulutuksia, välillä kouluttaen itse ja välillä käyttäen muita kouluttajia”, Jouko avaa käytännön toimia. ” Varsinaisten koulutusten lisäksi meillä on muitakin yhteistyön muotoja kuten seuraottelut, seurakäynnit, sisäiset valmentajakoulutukset ja pelaajavaihdot”, hän vielä jatkaa.

Innolla uuteen projektiin, haasteita varmasti tulee matkan varrella

”Onhan tämä aivan huikea mahdollisuus ja avaa mahdollisuuden monille sellaisille valmentajille, joilla ei välttämättä muuten olisi mahdollisuutta kouluttua jalkapallon saralla eteenpäin”, Jouko innoissaan hehkuttaa. ”Vaikea ennakoida mitä haasteita on eteen tulossa, mutta ainakin meidän täytyy saada valmentajat uskaltautumaan rohkeasti osallistumaan näihin koulutuksiin. Jokaisen täytyisi lähteä mukaan ja katsoa kuinka paljon osaamista itsestä oikein löytyykään. Ainakin ensimmäiset kommentit niin kouluttajailta kuin valmentajiltakin ovat olleet positiivisia”, hän lisää.

Oman seuran sisällä varsinkin Futis-Liiga on iso hyötyjä

”Ilveksellä on laaja ja perinteikäs kaupunginosatoiminta, Ilves Futis-Liiga, jossa pelaa vuosittain yli 3500 pelaajaa. Tätä hienoa seuran kivijalkaa haluamme kehittää entisestään ja tulemme panostamaan valmennuksen tukitoimiin etenkin aloittavissa F5-ikäluokissa. Kouluttamalla näitä valmentajia, varmistamme jatkossakin edustusjoukkueen riveissä pelaavan useita keltavihreän pelaajapolun läpikäyneitä pelaajia”, koordinaattori silmät säihkyen toteaa. ”Olen itsekin pelaamisen aloittanut vuonna 1995 Kaukajärven kaupunginosajoukkueessa”, Jouko vielä kertaa.

Nuorimmasta päästä siis liikkeelle

”Nyt siis tämän projektin piirissä ovat erityisesti alle 12-vuotiaiden valmentajat ihan lähtien sieltä kaupunginosien aloittavista 5-vuotiaiden ikäluokista jatkuen aina 9-11-vuotiaiden junioriedustusjoukkueiden valmentajiin sekä myös yhteistyöseurojen valmentajiin. Koulutusta toki tarjotaan myös 12-15 vuotiaiden valmennuksessa mukana oleville, mutta isoin painopiste on pienten lasten jalkapallon valmentajien kouluttamisessa Palloliiton strategian mukaisesti”, Turunen toteaa.

Lisätietoja:

Seurayhteisön koulutuskoordinaattori Jouko Turunen +358407775929, jouko.turunen(at) ilves.fi  

Palloliiton uutinen seurayhteisön koulutuskoordinaattori tehtävästä.

Ilves koulutussivuille päivittyy kesän valmentajakoulutukset sitä mukaan, kun varmistuvat, ensimmäinen Futisvalmentajan startti koulutus alkaa 27.4.2019!

23.08.2019Talvitoiminnan paikkoja lisätty!
20.08.2019Ilves-päivä Särkänniemessä huomenna keskiviikkona 21.8.
03.08.2019Streamauksen aikataulu Silja-turnauksessa
03.08.2019Ilves talvitoiminnan ja taitokoulujen ilmoittautumiset auki! 500 harrastuspaikkaa talveksi
25.07.2019Ilves SuperPark futiskoulu 30.7-1.8
18.07.2019TiPS-hyväntekeväisyysottelun 27.7. kohteena Tampereen lastenklinikan tuki ry. #Naistenliigatekeehyvää
14.06.2019Tampereen Ilves ja Volkswagen Tampere jatkavat yhteistyötään
13.06.2019Kaikki futisliigalaiset 25.6. Tammelaan kannattamaan Ilves voittoon!
06.06.2019Vielä ehdit mukaan 2011-12 syntyneiden tyttöjen Taitokouluun!
01.06.2019Tule meille töihin!

Siirry arkistoon »