Futis-Liigan aluejako  2017

Futis-Liigan toiminta on jaettu neljään alueeseen; Etelä, Pohjoinen,Länsi ja Itä.

Jokaisella alueella on 3-4 kaupunginosaa,  Futis-Liigassa toimii kaudella 2017 yhteensä 13 kaupunginosaa. Lisäksi toimintaan osallistuu yhteistyöseurojen joukkueita eri ikäluokissa.

Koko aluetta koskeviin tiedusteluihin vastaa aluepäällikkö. Jokaisessa kaupunginosassa on nimetyt yhdyshenkilöt, jotka vastaavat kaupunginosan toiminnasta.

42. toimintakauden ilmoittautumisrekisteri avataan 15.2.2017 klo 12.00

Futis-Liiga korttelitoiminta perustuu pitkälti vapaaehtoisten vanhempien osallistumiseen toiminnan pyörittämiseen. Vapaaehtoisia vanhempia tarvitaan aina toimihenkilötehtäviin (valmentaja, joukkueenjohtaja, turnausapulainen). Ota rohkeasti yhteyttä aluepäällikköön tai yhdyshenkilöihin jos haluat olla mukana tekemässä ja tukemassa lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Seura kouluttaa ja tukee kaikkia vapaaehtoistoimijoita. Koulutuskalenteria päivitetään koko kevään ajan  http://www.ilvesfutisliiga.fi/joukkue4224

Kaupunginosaa klikkaamalla, siirryt kaupunginosien omille sivuille. Sieltä löydät kaupunginosien joukkueiden harjoitusvuorot ja joukkueiden yhteystiedot kaudelta 2016, nämä siis osittain vielä vanhaa tietoa, päivitetään koko ajan kun joukkueet ja harjoitusvuorot varmistuvat. Mikäli et löydä etsimääsi, ota yhteyttä aluepäällikköön

ETELÄ

Aluepäällikkö Piia Nurminen, 050 598 0030, piia.nurminen(at)ilves.fi

paita_keltainen_113.gif



Pelipaita keltainen

HERVANTA
-  Hervanta, Hallila

PIRKKALA
- Pirkkala

VUORES (kotisivuja päivitetään)
- Vuores, Höytämö, Sääksjärvi ja Lempäälä

VIINIKKA / PELTOLAMMI  
- Viinikka, Nekala, Muotiala, Vihioja, Jokipohja, Koivistonkylä, Korkinmäki,
  Veisu, Nirva, Taatala, Hallila, Peltolammi, Lakalaiva, Multisilta,
  Rautaharkko, Hatanpää, Vihilahti, Rantaperkiö ja Härmälä


POHJOINEN

Aluepäällikkö Tero Keinänen, 0400 449 387, tero.keinanen(at)ilves.fi

paita_musta_113.gif



Pelipaita musta

KALEVA
- Lappi, Lapinniemi, Osmonmäki, Tammela, Tulli, Kalevankangas, 
Armonkallio, Petsamo, Kaleva, Liisankallio, Järvensivu, Kauppi, Kissanmaa,
Uusikylä ja Hakametsä

KESKIKAUPUNKI
-Kyttälä, Jussinkylä, Tammerkoski, Pyynikki, Särkänniemi, Amuri,
Näsi, Pyynikinrinne, Kaakinmaa, Nalkala, Ratina, Pispala, Tahmela,
Kaarila, Epilä ja Epilänharju

TAKAHUHTI
- Takahuhti, Ristinarkku, Pappila, Janka, Ruotula, Huikas, Uusikylä
Kissanmaa ja Hakametsä

LÄNSI 

Aluepäällikkö Marianne Myllymaa, 040 706 9707, marianne.myllymaa(at)ilves.fi

paita_valkoinen_113.gif



Pelipaita valkoinen

TESOMA
- Tesoma, Rahola, Tohloppi, Lamminpää, Kalkku, Ikuri  ja Nokia

LENTÄVÄNNIEMI
- Lentävänniemi, Lielahti, Lintulampi, Pohtola, Niemi ja Ryydynpohja

SIIVIKKALA
- Siivikkala

ITÄ

Aluepäällikkö Juha Soukka, 040 160 8010, juha.soukka(at)ilves.fi

paita_vihrea_113.gif



Pelipaita vihreä

ATALA
- Atala, Risso, Kumpula, Olkahinen, Tasanne, Ruutana, Suinula
Nurmi, Sorila, Kämmenniemi ja Teisko

ANNALA/KAUKAJÄRVI
- Annala, Hikivuori, Levonmäki, Karonen, Kaukajärvi, Haihara,
Finninmäki, Luknmäki, Viiala, Turtola, Messukylä, Aakkula ja
Vuohenoja

VEHMAINEN/LINNAINMAA
- Vehmainen, Leinola, Holvasti, Linnainmaa ja Kangasala